Ikääntyvien yliopisto

Ikäihmisten yliopistotoimintaa järjestetään Suomessa 14 eri avoimen yliopiston ja kesäyliopiston toimesta. Yliopistoyhteys sekä opetuksen perustuminen tieteeseen ja tutkimukseen ovat Ikääntyvien yliopiston tunnusmerkkejä. Opetus on yleistajuista, eikä edellytä pohjatietoa aiheesta.

Ikääntyvien yliopisto -toiminnan tarkoituksena on luoda ikääntyville mahdollisuuksia tieteellisen tiedon hankkimiseen ja vireyden ylläpitä­miseen ja parantamiseen sekä omien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Ikääntyvien yliopistossa Hämeenlinnassa ja Riihimäellä järjestetään lukukauden kestävä luentosarja, joka kootaan tietyn teeman ympärille.

Hämeen kesäyliopiston avoin yliopisto-opetus ja Hämeen kirjoittajakoulun monipuolinen ohjelma (elämäkertaa ja luovaa kirjoittamista, matkakursseja) tarjoavat runsaasti myös muita mahdollisuuksia opiskeluun ja itsensä kehittämiseen.

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!

Tietoja haetaan...